Ihan ensin täytyy sanoa että ainakin henkilökohtaisen kokemuksen perusteella spagetti ei ole paras pastan muoto - ainakaan jauhelihakastikkeen kanssa. Sotkua on pitkin seiniä ja lasten on hankala syödä liukkaita lieroja muuten kuin käsin. Paremmin toimii leveä nauhapasta eli pappardelle tai ihan klassikko sarvimakaroni. Mutta nämä ovat vähän myös mielipidekysymyksiä joten ei nyt mennä siihen. 

Jauhelihakastike on mahtavaa ruokaa jota voi varioida loputtomasti, jokaisella on varmasti suosikkinsa - se varma ohje joka onnistuu aina ja maistuu kaikille. Tässä minun versioni. 

Tarvitset seuraavat ainekset

500g  karitsan jauhelihaa

2       sipulia

4       valkosipulinkynttä

1 tlk   tomaattimurskaa

vettä, suolaa, mustapippuria (öljyä tai voita ruskistamiseen) sinappia, ketsuppia, liemikuutio

Ruskista jauheliha kannellisessa padassa. Kun liha on lähes valmis, lisää hienonnetut sipulit ja kuullota. Murenna joukkoon liemikuutio, tomaattimurska sekä tomaattipurkillinen vettä. Nestettä tulee olla sen verran että liha peittyy kunnolla. 

Suolaa ja pippuroi makusi mukaan sekä sekoita joukkoon ruokalusikalliset ketsuppia ja sinappia. Muista maistaa kastiketta ja lisätä mausteita tarpeen mukaan. 

Anna kastikkeen hautua hautua kannen alla  reilun puoli tuntia miedolla lämmöllä. Tässä välissä ehdit kattaa pöydän ja keittää pastan. Sekoittele kastiketta välillä ja lisää vettä vähän kerrallaan jos kastike tuntuu liian paksulta. Pidempi haudutusaika vain parantaa kastiketta, jos mahdollista. 

Kastikkeeseen voi myös lisätä esimerkiksi porkkanaraastetta tai muita juuresraasteita, varsiselleriä tai silputtua pinaattia joka on henkilökohtainen suosikkini. Veden seuraksi kastikkeeseen voi käyttää viinipullonpohjat, alkoholi haihtuu kypsentämisen aikana.